Aloitin jalkapallovalmennuksen syksyllä 2010. Olin valmistunut keväällä ja tarvitsin harrastuksen. Jonkinlaisena fantasiani oli se, että saisin tehdä sitä täyspäiväisesti.
Täyspäiväisyyttä en ole tähän päivään mennessä saavuttanut, mutta valmentaminen on antanut minulle enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Aloittaessani en tiennyt juuri mitään oikeastaan mistään. Pääsin mukaan Turun Nappulaliigan Runosmäen aluejoukkueen valmennukseen ja ensimmäiset harjoitukset olivat joskus loka-/marraskuun vaihteessa. Ne olivat todella huonot harjoitukset.
Lähdin kuitenkin hieman itse selvittelemään, mitä näiden lasten kanssa pitäisi tehdä. Kaverinani oli kokeneempi valmentaja, joka hieman auttoi, mutta suurimmat selvittelyt tein itseopiskeluna.
Kävin muutaman valmennuskurssin, koska niitä kehotettiin käymään ja seura ne kustansi. Niistä oli mielestäni apua hyvin alkuvaiheessa olleelle uralleni, vaikka kaikki olivat sitä mieltä että sisällöt eivät olleet hyviä.
Kaksi vuotta valmennettuani, ajattelin käydä seuran lupaaman C-kurssin. Laitoin sähköpostia vasta-aloittaneelle Turun Nappulaliigan valmennuspäällikölle. Valmennuspäällikkö pyysi minua mukaan hänen kanssaan syskyllä 2012 käynnistyvään 2005-syntyneiden edustusjoukkueeseen, kauppariin. Päätin lähteä mukaan.
Kyseinen päätös oli yksi oman urani merkittävimpiä päätöksiä. Käytännössä tuon päätöksen jälkeen olin jalkapallon kanssa tekemisissä päivittäin, joko puhelimen, harjoitusten tai ainakin ajatusten kautta. Lisäksi pääsin mukaan kyseisen ikäluokan huipputasolle Suomessa.
Tämä tarkoitti sitä, että näin millaisia harjoituksia kyseisen ikäisille pelaajille kannattaa pitää. Näin myös kuinka taitavia tuon ikäiset pojat voivat olla.
Kävin C-kurssin keväällä 2013 ja väitän että tuon kauden aikana kehityin valmentajana enemmän kuin koskaan sitä ennen tai koskaan sen jälkeen. Ainakin suhteessa lähtötasoon.
Syskyllä 2013 valmennuspäällikkö ehdotti että ottaisin oman joukkueen, vuotta vanhempien kaupparin kakkosryhmän. Saisin päättää kaikesta itse, kunhan noudattaisin seuran linjauksia. Tartuin tietenkin tähän mahdollisuuteen.
Seuraava kausi oli omalla tavallaan todella haastava. Koko joukkueen toiminnan suunnittelu oli mielestäni hienoa ja samalla todella kehittävää. Mielestäni onnistuinkin suunnittelussa, sekä harjoituksissa varsin hyvin, sillä poikien kehitys oli valtavaa. Tämä tietenkin hyvin subjektiivisesti itse todettuna.
Kauden aikana pääsin myös ensimmäistä kertaa kokemaan millaista on kun yhteistyö ei toimi tai sitä ei oikeastaan ole. Kyseisen ikäluokan vastuuvetäjä ei ollut millään tavalla kiinnostunut yhteistyöstä. Paitsi kun häneltä puuttui pelaajia.
Itse olisin halunnut saada osan oman joukkueeni pelaajista välillä kovempiin harjoituksiin ja kovempiin peleihin. Mutta yhteistyö ei ollut mahdollista, eikä seurakaan saanut tehtyä asialle mitään.
Kesäkuussa, ennen juhannusta, sain puhelun TPS:n valmennuspäälliköltä. Hänen ehdotuksensa oli, että siirtyisin TPS:n valmentajaksi samaan ikäluokkaan, jossa nyt toimin. Tarkoituksena oli, että roolini olisi samanlainen. Vastaisin ikäluokan haasteporukasta, tarkoituksena saada aitoa kilpailua ikäluokan kilparyhmälle. Seura kustantaisi minulle UEFA B-lisenssin seuraavan kahden vuoden aikana.
Harkitsin muodon vuoksi asiaa pari päivää, todellisuudessa ei harkintaa tarvittu ollenkaan. Sovin että hoidan kauden loppuun Nappulaliigassa ja sen jälkeen siirryn TPS:aan.
Aloitin TPS:ssa lokakuun alussa 2014. Ja omalta osaltani olosuhteet hyvään valmentamiseen muuttuivat radikaalisti. Yhteistyö toimi joka suuntaan erinomaisesti, lisäksi ympärillä oli niin ammattitaitoisia valmentajia, että opin joka viikko jotain uutta.
Keväällä 2016 kävin UEFA B-kurssin, joka oli jälleen kerran mielestäni opettavainen kokemus. Vaikka enemmän koinkin oppivani päivittäisessä valmennustyössä.
Kesän 2016 aikana mielessäni kävi kuitenkin että vetäisin hetken happea valmennuksesta. Perheeseeni oli syntymässä heinäkuussa lapsi ja ajattelin että olisi hyvä olla enemmän kotona.
Minut saatiin kuitenkin ympäripuhuttua jatkamaan vielä ainakin seuraava vuosi. Tai ei se varsinaisesti ympäripuhumista vaatinut, vaan mielenkiintoisen ikäluokan ja hyvän valmennustiimin.
Keväällä 2017 aloin pohtia taukoa uudestaan. Tein maaliskuussa päätöksen, että pitäisin ainakin yhden vuoden taukoa. Olin muuttanut puolitoista vuotta aiemmin 50 kilometrin päähän Turusta, joten päivät alkoivat olla hieman pitkiä. Keskustelimme vastuuvalmentajan kanssa asiasta ja hän ymmärsi ongelman.
Tarkoituksenani oli jatkaa Auran palokunnan urheilijoissa 2016 syksyllä aloittamaani taitokoulutoimintaa, jotta en menettäisi kosketustani valmentamiseen.
Sain kesäkuussa 2017 kuitenkin APU:lta tarjouksen ryhtyä valmennuspäälliköksi kauden jälkeen. Pohdin asiaa, tällä kertaa aidosti, muutaman päivän ja päätin hyväksyä tarjouksen.
Uusi roolini mahdollistaa hieman vapaamman kalenterin suunnittelun. Lisäksi pääsen auttamaan aloittavia valmentajia siinä vaiheessa heidän uraansa, jossa apua eniten tarvitsevat. Koen että eniten itse oppii kun opettaa ja auttaa muita. Joten odotan innolla sitä, kuinka paljon kehityn itse seuraavien vuosien aikana.
Olen kulkenut pitkän matkan siitä, kun päätin ryhtyä valmentajaksi. Irti valmentamisesta ei näköjään pääse, vaikka yrittäisi. Aika näyttää sen, odottaako edessä vielä jossain vaiheessa se täyspäiväisyys.
Ainoa varma asia on, että päivääkään en vaihtaisi viimeisestä seitsemästä vuodesta pois. Eikä motivaatio ensi kauteen lähdettäessä ole ainakaan huonompi kuin aiempina syksyinä.