Väärin äänestetty

politics

Häviäminen on perseestä. Tappion käsitteleminen on yksi vaikeimpia asioita maailmassa. Kuka tahansa pystyy olemaan hyvä voittaja, mutta hyviä häviäjiä on harvassa.

Ensialkuun pienimuotoinen toteamus, koska politiikka on tässä niin vahvasti esillä: En ota kantaa käyttämieni esimerkkien poliittiseen agendaan.

Nyt kun se on selvää, voidaan aloittaa.

Huono häviäminen nosti Suomessa hyvin vahvasti päätään vuonna 2011, kun Perussuomalaiset saivat massiivisen vaalivoiton. Tuon päivän jälkeen sain muutaman viikon ajan lukea päivityksiä kavereideni sosiaalisista medioista. Suuri osa oli muuttamassa maasta.

Yksikään ei muuttanut.

Nyt sama ilmiö toistui Yhdysvaltojen presidentin vaalin jälkeen. Yhdysvalloissa oltiin muuttamassa maasta, Suomessa keskityttiin itkemään sitä, miten ihmiset maapallon toisella puolella äänestivät väärin.

Demokratiahan toimii vain silloin, jos äänestetään oikein.

Nyt viimeviikkoina osa on alkanut kyseenalaistaa demokratiaa, koska Trumpin voitto kuulema osoittaa että se ei toimi. Perkeleen tyhmät ihmiset kun äänestävät väärin.

Tärkein osa hyvää häviämistä on se, että myöntää tappionsa. Poliittisissa vaaleissa se on varsin helppoa. Se puolue tai ehdokas, jota äänestää useampi ihminen, voittaa vaalit. Siinä ei tarvita tulkintaa.

Tappion myöntäminen ei tarkoita sitä, että pitäisi alistua kohtaloonsa ja ruveta surkuttelemaan sitä, miten kaikki on nyt huonosti. Tappion hetkellä on aika katsoa tarkemmin omaa viestiään ja omaa linjaansa, sekä analysoida mistä tappio johtui.

Se, että syyttää epämieluistasta vaalituloksesta väärin äänestäneitä, on sama kuin syyttäisi rahojen loppuessa kaikkia kauppiaita liian korkeista hinnoista.

Jos olet kokoajan häviäjien puolella, niin kannattaa katsoa peiliin. Vastapuoli tekee jotain paremmin, kuin se oma leiri. Kun tappio on tullut, on turha itkeä. Toimia pitää silloin kun toimilla voi vielä vaikuttaa.

Tietyllä tapaa on surullista, että yksi merkittävästi Trumpin voittoon vaikuttanut tekijä, on valeuutiset. Se kertoo siitä, että osalla ihmisistä ei ole minkäänlaista lähdekritiikkiä. Nähdään verkossa otsikko, joka tukee omaa agendaa ja jaetaan se eteenpäin, koska pakkohan sen on olla totta.

Näin toimii suurin osa ihmisistä. Myös niin sanotusti oikeassa olevat ihmiset. Jos jokin otsikko tai arkikkeli sopii omaan agendaan, se jaetaan sen enempää totuutta tai taustoja tutkimatta.

Kuten jo aiemmin totesin, tappion jälkeen on turha jäädä ruikuttamaan. Sen sijaan että uhataan muuttaa pois maasta, kannattaisiko käyttää energiansa esimerkiksi sen toisen osapuolen vakuuttamiseen omasta agendastaan? Tai ylipäätään toimia niiden omien periaatteiden mukaan, sen sijaan että valittaa asioista sosiaalisessa mediassa? Nythän yksi suurimmista syistä Clintonin tappioon oli se, että suuri osa kannattajista ei lähtenyt äänestämään.

Näin äkkiseltään mietittynä, yksikään noista 5 vuotta sitten Suomesta muuttoa uhoava ei ollut millään tavalla aktiivinen ennen vaaleja. Näin siis omasta verkostostani. Mielipiteen ja kannan kertominen, sekä oman kannan puolesta toimiminen ennen tuloksen julkistamista vaatii rohkeutta. Tuloksen julkistuksen jälkeen on helppo olla oikealla puolella.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.