Suora puhe voittaa kiertelyn

speal

Teini-ikäisenä olin hyvä selittelemään asioita. Kiertelin ja kaartelin niin kauan, että keskustelun vastapuoli kyllästyi ja päästi minut pälkähästä.

Yleensä kiertelyyn kuului se, että hain syypäitä kaikista muista ja keksin selityksiä, miksi minussa ei ole vikaa. Joskus selittely äityi jopa valehteluksi, mutta pääasiassa selittely oli kiertelyä ja tekosyiden keksimistä. Meni kohtalaisen pitkään ennen kuin tajusin sen, että yleensä suoraan puhumalla pääsee pisimmälle.

Pidän tällä hetkellä suoraa puhetta arvossaan enemmän kuin kenties mitään muuta. Sanon itse suoraan ja odotan myös, että minulle sanotaan asiat suoraan. Näin säästytään turhalta paskan jauhamiselta ja päästään yleensä selvittämään ongelmat mahdollisimman nopeasti.

Ymmärrän toki, että joskus on syytä pehmentää sanomaansa, mutta totuuden muuntelulla ja kiertelyllä on hyvin vähän sijaa aikuisten välisessä kommunikaatiossa. Erityisesti jos on tarkoitus sopia jostain. Tai jos keskustelu ylipäätään on muuta kun paskan jauhantaa.

En voi käsittää aikuisia ihmisiä, joille tuo teini-iän selittely ja kiertely on jäänyt päälle. Sellaiset ihmiset saavat harvoin mitään aikaan ja yleensä heitä ympäröi jonkinlainen sekasorto.

Olen nähnyt miten yritykset ovat menettäneet isoja asiakkaita pelkästään sen takia, että eivät ole viitsineet puhua suoraan. Kyse oli selvästä virheestä yrityksen tuotteessa, jonka molemmat osapuolet tiesivät. Myyvä yritys ei kuitenkaan kehdannut virhettä suoraan myöntää, vaan kiemurteli asiakkaan edessä niin kauan, että asiakas ilmoitti yhteistyön päättymisestä.

Olen onnekseni myös nähnyt asioiden kääntyvän toisinpäin. Todistin, miten myyjä kertoi asiakkaalle, että vaihtamalla heidän käyttämänsä tuotteen toiseen saman yrityksen tarjoamaan tuotteeseen, asiakas säästäisi vuositasolla satoja tuhansia euroja. Asiakas reagoi tietoon toteamalla huvittuneena, että harvoin kuulee noin suoraa puhetta myyjältä. Tämän jälkeen asiakas totesi heidän olevan tyytyväisiä nykytilaan ja kertoi että jatkaisivat samalla tuotteella myös tulevaisuudessa.

Viimeksi tällä viikolla olin osallisena palaverissa, jossa myyjä suositteli meidän käyttävän kiinalaista valmistajaa tiettyyn tarpeeseemme. Palaveri päättyi siihen että pyysimme yhden tuotteen sijaan tarjousta neljästä tuotteesta.

Itse olen huomannut, että suoraan puheeseen reagoidaan yleensä tyrmistyksellä. Kun vastaanottaja pääsee tyrmistyksestä yli, päästään yleensä suoraan oikeaan puheenaiheeseen. Näin kommunikointi ei välttämättä nopeudu, mutta sen sisältö on huomattavasti laadukkaampaa, kuin kiertelemällä.

Toki suora puhe vaatii vastaanottajalta myös kykyä ottaa palautetta vastaan. Palautteen antamisesta olenkin kirjoittanut aiemmin.

Jos haluat saada asiasi perille, puhu suoraan. Jos taas on mukavampi vain turista, niin kiertele ja kaartele minkä kerkiät, mitään hyvää sillä ei saa aikaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.