Suomen Posti suorittaa taas vahvasti

package

Vanhemmalla koirallamme on nivelrikko ja sitä varten erikoisruokavalio. Olemme useamman vuoden tilanneet koirallamme ruuat Saksasta, koska surullista kyllä, ruoka on merkittävästi halvempaa siellä. Saksa on sinäänsä kumma maa, kun sieltä voi ostaa paljon muutakin, joka on kotiin kuljettuna halvempaa kuin Suomessa itse kaupasta hakien.

Suomalaisten rahdinkuljettajien takia olemme tilanneet ruuan työpaikalleni. Toimitukset ovat keskellä päivää, jolloin olemme töissä. Yleensä olemme käyttäneet PostNordia kuljetuksiin, jolle erityiskiitos loistavasta palvelusta. Lomalla ollessamme jouduimme tilaamaan ruuan kotiin ja kuski suostui jättämään lähetyksen oven taakse, kun emme itse olleet kotona.

Nyt kuitenkin epähuomiossa valitsimme toimitustavaksi Postin.

Sain tekstiviestin keskiviikkona, jossa kerrottiin että minulle on tulossa lähetys ja pyydettiin valitsemaan toimintatapa, jos en ole vastaanottamassa lähetystä. Näin siis oletin. Vaihtoehdot olivat se, että paketti jätetään oven taakse tai toimitetaan pakettiautomaattiin. Viesti oli lähetetty 14:30 ja vastausaikaa oli klo 16:00 asti. Näin viestin hieman kolmen jälkeen ollessani palaverissa.

En ollut varma mitä lähetystä viesti koski, sillä odotin useampaa lähetystä Postilta. En voinut kesken palaverin ruveta asiaa tarkistamaan. Valitsin pakettiautomaatin, eihän pakettia sinne kuitenkaan vietäisi, koska meillä on aina toimistolla joku paikalla. Sain vielä jatkona viestin, jossa pyydettiin valitsemaan kolmesta automaatista mieluisin. Valittuani toimipaikan, sain vielä osoitteen, jossa automaatti sijaitsee. Mielestäni hyvää palvelua kaikki hyvin tässä vaiheessa.

En kuullut mitään seuraavina päivinä. Vaimo tarkisti perjantaina verkkokaupan tilausseurannasta, missä paketti menee. Tilauseuranta kertoi, että pakettia oli yritetty toimittaa kaksi kertaa perjantain aikana(11:50 ja 13:50). Ei ollut, toimistolla oli joku paikalla koko päivän. Ilmoitin vaimolle, että paskapuhetta tuo seuranta, mutta käyn sitten hakemassa pakettiautomaatista alkuviikosta, joten homma kunnossa.

Sain seuraavana päivänä tekstiviestin, että pakettini oli toimitettu työpaikkaani lähinnä olevaan Postin palvelupisteeseen. Palvelupiste on Koivulan R-kioskilla, logistisesti huonoimmassa mahdollisessa paikassa. En aja koskaan kyseisen kioskin ohi, vaan joudun töiden jälkeen erikseen tekemään lenkin.

Avasin Postin varsin mainion “OmaPosti”-sovelluksen. En ollut sovelluksesta tilausta aiemmin tarkistanut, koska en mitenkään kiimassa koiran ruokaa odotellut. Enkä pitänyt toimitusta mitenkään haastavana. Sovellus kertoi seuraavaa: perjantaina, silloin kun verkkokaupan seuranta kertoi toimitusyrityksistä, Postissa on todettu että pakettini on liian suuri pakettiautomaattiin, eikä sitä sinne voida toimittaa. Samassa todetaan että toimitus voi tästä johtuen viivästyä.

Tässä vaiheessa minulle valkeni, että kiireessä lukemani tekstiviesti tarkoittikin sitä, että saisin vaihtaa toimitustapaa. En tätä kiireessä tajunnut. Kiire tuli siis siksi, että olin töissä, kuten suurin osa ihmisistä on arkipäivänä kello 14:30 ja aikaa vastaamiselle annettiin niukasti(viestin luku hetkellä 55 minuuttia). Toki Postin kätevä sovellus myös kertoi että pakettini oli maassa vasta seuraavana päivänä. Joten kiirettä en näin jälkikäteen oikein tajua.

Noh, ajattelin ettäei auta muu kuin hakea paketti töiden jälkeen maanantaina, jotta koira sen ruokansa saa. Ajoin Postille hieman ennen neljää, nousin autosta ja leukani loksahti auki. Jonoa oli ulos asti ja luulin hetken palanneeni viime vuosituhannelle. En ehtinyt jäädä jonottamaan, joten päätin palata seuraavana päivänä, jolloin ehtisin käydä asioimassa ruokatauolla.

Seuraavana päivänä sain pakettini. 6 päivää sen jälkeen kun se oli tullut maahan.

Toimitusaika benchmark:

  • viime vuonna sesonkiaikaan tilattu  (jouluksi) Kindle Saksasta, toimitusaika 6 päivää kotiovelle
  • viime kesänä tilattu termospullo Sveitsistä, toimitusaika 5 päivää kotiovelle
  • nyt syksyllä tilatut kuulokkeet yhdysvalloista 7 päivää kotiovelle

Vaikka olen itse kuullut paljon pahempiakin pelleilyitä Postilta, niin tämäkin vitutti. Asiat, jotka itseäni ihmetyttävät:

  1. Miksi asiakkaalle ilmoitetaan tulevasta paketista ja annetaan mielipuolinen takaraja vastaukselle, ilman mitään oikeaa syytä kiireeseen? Kiiressä pitkät viestit tulee helposti luettua väärin, kuten nyt ilmeisesti kävi.
  2. Miksi asiakkaalle annetaan vaihtoehto, joka ei ole mahdollinen (pakettiautomaatti)? Pakkauksen tiedot postilla oli (mitat ja paino) takuuvarmasti siinä vaiheessa kun heille toimeksianto tuli.
  3. Miksi asiakkaalle ei ilmoiteta millään tavalla siitä, että valittu toimitus ei ole mahdollinen
  4. Miten Postin palvelupisteissä voi olla jonoa vuonna 2018 ?
  5. Miten Postin palvelupisteissä voi olla jonoa kun palvelun taso on tämä?

Kuten mainitsin, tilaamme Saksasta koirallemme ruuat, koska ruoka on siellä merkittävästi halvempaa. Lisäsyynä on se, että emme joudu näkemään vaivaa tilauksen tekemiseen. Nyt tämän seikkailun jälkeen kolmanneksi syyksi nousee se, että kotimaasta vastaavaa ruokaa tilatessa joutuu käyttämään Postin palveluita, jolloin toimitusaika on pidempi, kuin jos hakisin ruuan itse autolla Saksasta. Verkkokaupan idea on kuitenkin se, että toimitus on nopea ja ostaja pääsee helpommalla.

Aiomme jatkossakin tilata ruuan Saksasta, mutta jatkossa pidämme huolen, että emme vahingossakaan käytä Postia ruuan toimittamiseen. Mielestäni on surullista, että ulkomaiset verkkokaupat tarjoavat Postia toimitustavaksi. En usko että on heidänkään intressiensä mukaista, että toimitusaika moninkertaistuu tuollaisen perseilyn seurauksena.

1 thought on “Suomen Posti suorittaa taas vahvasti”

  1. Hyviä ajatuksia ja epäkohtien nostamisia Postin palveluista. Olen itsekin monesti ihmetellyt jos seurannassa lukee, että on yritetty useasti toimittaa. Aina olen näillä toimituskerroilla ollut paikalla mutta ei toimitusta kyllä kukaan ole yrittänyt toimittaa. Täällä Kemissä jo muutamat kaveri yrittäjinä ovat siirtyneet suosiolla lähikaupunkien ja alueiden kuljetuksissa hyödyntämään paikallisia kuljetuspalveluita koska tällöin toimitukset ovat varmasti jo vuorokauden sisällä perillä. Säästyy yrittäjien ja asiakkaiden aikaa. Toki ymmärrän, että ulkomaan toimituksissa Posti on usein jopa ainoa vaihtoehto.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.