Kirjoitin aiemmin kokemuksiani suomalaisista myyjistä, joita olen kohdannut työelämässä. Totesin tuolloin, että yksi suurimmista ongelmista on, etteivät myyjät pidä lupauksiaan.
Etsiessäni talollemme ikkunaremontin tekijää, ongelmia tuli vastaan lisää.
Aloitin projektin lähettämällä tarjouspyynnön noin kymmenelle ikkunavalmistajalle ja/tai ikkunaremonttien tekijälle. Lähetin identtisen viestin jokaiselle yritykselle, jokaisella oli verkkosivuillaan erikseen lomake, jonka kautta toivoivat yhteydenottoja.
Yhteydenotot
Alku oli kohtalaisen lupaava. Nopeimmin reagoivat kaksi isoa valmistajaa. Toinen lähetti automaatiomeilin, jossa kiiteltiin yhteydenotosta, toimitettiin minulle materiaalia tuotteista joista olin kiinnostunut ja lopuksi todettiin myyjän ottavan minuun yhteyttä. Ja myyjä ottikin yhteyttä vielä saman päivän aikana ja sovittiin tapaaminen.
Toinen iso valmistaja soitti muutaman tunnin päästä yhteydenottopyynnöstä ja sovittiin samantien tapaaminen.
Sain ensimmäisen päivän aikana puhelun myös kahdelta pienemmältä, joista toisen kanssa sovin tapaamisen. Toinen näistä soitti puoli yhdeksältä illalla ja pyysin soittelemaan takaisin seuraavana päivänä ja näin hän tekikin. Sovimme kuitenkin että hän lähettää yhteystietonsa sähköpostitse ja palaan asiaan mikäli tarvitsen lisätarjouksen.
Kolmas iso toimija soitti vielä seuraavana päivänä ja sovimme myös hänen kanssaan tapaamisen.
Jätin siis yhteydenottopyynnön noin kymmenelle toimijalle, joista viisi viitsi nähdä niin paljon vaivaa että soitti minulle. Viittä toimijaa ei siis edes kiinnostanut soittaa tai edes lähettää sähköpostia ihmiselle jonka viesti kuului jotenkin näin: “Hei, olemme tekemässä ikkuna- ja oviremonttia omakotitaloomme. Olisin kiinnostunut saamaan teiltä tarjouken, mitähän tietoja tarvitset tarjouksen tekemiseen?”.
Suurin osa näistä oli pieniä toimijoita. Miten he kilpailevat isojen kanssa, jos eivät viitsi edes soitella kiinnostuneiden perään? Mukaan mahtui muun muassa pieni paikallinen toimija, joka tekee lähistöllä remonttia ja tiesi että meillä olisi tarve ikkunoille.
Myyjien käynnit
Noh, mennään näihin neljään toimijaan, joiden kanssa sovin tapaamisen. Ensimmäinen käymään tullut toimija oli sama, joka soitti ensimmäisenä. Kokemus myyjästä oli erinomainen. Myyjä kuunteli asiakasta ja teki tarjouksen joka vastasi tarvetta oikeastaan täysin.
Lisäksi myyjä ainakin esitti tarjoavansa ikäänkuin listan ulkopuolelta ovea, joka oli ollut jollekin toiselle asiakkaalle väärän kokoinen, mutta sopisi meille kuin nenä päähän. Myyntikikka tai ei, myyjä sai sen ainakin tuntumaan vilpittömältä ja aidolta, joten se toi itselleni asiakkaana hyvän mielen.
Arvostin myyjää myös rehellisyydestä, kun kertoi suoraan ettei hänen tarjouksensa ole varmasti halvin, mutta tuskin myöskään kallein.
Toisena kävi pienempi toimija, jonka piti päästä valoisalla ajalla, joten kävi keskellä päivää vaimon ollessa kotona.
Kerrottakoon tähän väliin, että talomme on rakennettu kahdessa osassa. Vanhempi puoli on rakennettu 80-luvun alussa ja uudempi vuosituhannen vaihteessa. Molemmissa osissa on alkuperäiset ikkunat.
Pienemmän toimijan myyjä ei halunnut tarjota ikkunoita uudelle puolelle lainkaan, vaan keskittyi vanhoihin ikkunoihin. En tiedä, oliko syynä tähän se, että näin hän sai tarjottua selvästi halvimman kokonaishinnan. Myyjä lähetti tarjouksensa minulle sähköpostitse eikä soitellut perään tarjouksen jälkeen.
Kolmantena kävi viimeisenä soittanut iso toimija. Samoin kuin pienempi toimija, myöskään tämä ehdokas ei suostunut tarjoamaan uuteen puoleen ikkunoita. Sen sijaan myyjä keskittyi hehkuttamaan omaa tuotetaan ja kertomaan siitä asioita, jotka eivät itseäni edes kiinnostaneet. Kertaakaan minulta ei asiakkaana kysytty mitään tarpeestamme. Myynti oli luukutusmyyntiä, eikä hinta ollut edes kovin houkutteleva.
Viimeisenä luonamme kävi toinen ensimmäisen päivän aikana soittanut iso valmistaja. Myyjä oli mielestäni ammattitaitoinen ja kuunteli hyvin meidän tarpeemme. Tarjous saatiin juuri siltä osin kuin haluttiin, eli koko talon ikkunoista ja ovista.
Lisäksi viimeisellä toimijalla oli ratkaisu myös talon ilmanvaihdon parantamiseksi ja tarjosi tätä ratkaisuaan, kuten pyysimme.
Jälkihoito ja valinta
Tarjousten jälkeen, kahta myyjää kiinnosti soitella tarjouksen perään. Kerroin kaikille, että pyrimme päätöksen tekemään helmikuun aikana, jotta saamme remontin ajankohdan selville.
Ensimmäisenä käynyt myyjä soitti noin viikon päästä tarjouksen jättämisestä. Samoin viimeisen tarjouksen tehnyt. Kaksi keskimmäistä eivät viitsineet vaivautua. Päätimme että teemme päätöksen näiden kahden soittaneen välillä. Toki soittamisen lisäksi heidän tarjouksensa vastasivat tarvettamme.
Lopulta päädyimme ensimmäisen tarjouksen tekijään. Tarjouksen sisältöä vielä hieman muokattiin, hintaa muuttamatta siten, että se vastasi paremmin tarvettamme. Ilmanvaihdon parannuksen saamme ratkaistua muin keinoin.
Ilmoitin muille toimijoille päätöksestämme, toinen loppumetreillä mukana ollut viitsi kuitata että viesti tuli perille ja toivottaa hyvää kevään jatkoa.
Reagointi tarjouspyyntöihin
Harvalla yrityksellä on tilauskalenteri niin täynnä, että uusia asiakkaita ei voi ottaa. Mikäli asia on näin, niin yhteydenottoihin pitää silti aina vastata. Vaikka vain kertoakseen että emme voi tarjousta tehdä.
Tarvitsin viime kesänä putkimiestä ja soitin paikalliselle putkimiehelle, jota minulle suositeltiin. Hän vastasi rehellisesti, että teidän työnne on niin pieni, että saat varmasti jonkun tekemään homman nopeammin. Hänellä itsellään oli kalenteri useammaksi kuukaudeksi täynnä. Lopuksi kertoi vielä kenelle kilpailijalle kannattaa soittaa ja toivotti hyvää kesän jatkoa.
Nykyaikana en keksi enää syytä, miksi tarjous- tai yhteydenottopyyntöihin ei vastattaisi jotain. Nopea reagointi yhteydenottoihin, erityisesti kilpailluilla aloilla, on yleensä edellytys sille, että pääsee edes tarjoamaan.
Tuolle putkimiehelle voin soittaa jatkossakin ja hänet voin vinkata tutuille jotka tarvitsevat putkimiestä. Mutta jos joku kysyy minulta mistä kannattaa kysellä ikkunoita, niin ehdotanko sellaista yritystä josta minulle ei viitsitty edes soittaa? En varmasti.