Ainakin minut on lapsesta asti opetettu siihen, että on olemassa todellisuus ja mielikuvitus. Elokuvien, kirjojen ja esimerkiksi tietokone- ja konsolipelien todellisuudet ovat kuvitteellisia, eivätkä näinollen totta.
Se, minkä kohtaa täällä oikeassa maailmassa on totta. Ainakin todennäköisesti. Sitten on vielä valehtelu, joka pitää oppia tunnistamaan totuuden puhumisesta. Ihmisten kanssa keskustellessa pitäisi aina olla päällä jonkinlainen tutka, joka kertoo puhuuko toinen ihminen totta.
Totuuden erottaminen on vaikeaa. On lähestulkoon mahdotonta sanoa puhuuko toinen ihminen totta kertoessaan esimerkiksi omia muistojaan. Tai kokemiaan tapahtumia.
Ihmisen mieli valehtelee. Tai ei varsinaisesti valehtele, vaan täydentää muistoa helpommin muistettavaksi, tarinamaisemmaksi. Tällöin käy helposti niin, että osa siitä, mitä itseasiassa tapahtui, muuttuu.
Ei tietenkään oikeasti muutu, vaan muuttuu muistoissa. Mitä pidempi aika muistosta on, sitä vähemmän sillä on tekemistä todellisuuden kanssa. Todennäköisesti.
Onko siis muistojen kertominen valetta? Se riippuu siitä mitä todellisuus tarkoittaa. Totuus, todellisuus ja se mitä ihan oikeasti tapahtui, on aina subjektiivista.
Kuvitellaan että kaksi ihmistä ajavat kolarin. Molemmilla on kyydissään kaksi ihmistä. Toinen matkustajista istuu takapenkillä, toinen etupenkillä, kuskin vieressä.
Poliisi saapuu selvittämään tilannetta ja haastattelee kolarissa olleita ihmisiä yksi kerrallaan. Erittäin todennäköisesti, kaikkien kuuden ihmisen tarinat eroavat toisistaan.
Lähimpänä toisiaan ovat todennäköisesti etupenkkiläisten kertomusten. Siis kuljettajan ja matkustajan. Autossa A ja autossa B kertomukset kuitenkin eroavat toisistaan. Samoin molemmissa autoissa takapenkkiläisen kertomus eroaa todennäköisesti etupenkkiläisen kertomuksesta.
Se johtuu yksinkertaisesti näkökulmasta. Jokainen näki tilanteen hieman eri kulmasta, joten kaikkien todellisuus ei voi olla täysin sama. Kuljettajilla on todennäköisesti eniten tietoa tapahtumista, koska he tietävät mitä vauhtia ajettiin, mitä poljinta painettiin ja miten reagoitiin.
Toki molempien kuljettajien näkökulmissa on myös eroja. Toinen on saattanut kiinnittää huomionsa matkustajien kanssa keskusteluun tai puhelimen räpläämiseen. Tällöin todellisuus on hieman erilainen.
Lisäksi kertomusten sisältöön vaikuttaa matkustajien ja kuljettajien elämänkokemus, ikä, persoona ja todennäköisesti myös älykkyys. Sekä luonnollisesti tarkkaavaisuus. Jos toisen auton takapenkillä on istunut 30 vuotta työkseen autoa ajanut matkustaja, joka on tottunut seuraamaan liikennettä valppaasti ja toisella puolella vastaavalla paikalla istuu 10-vuotias lapsi, joka on nukkunut kolarin tapahtumahetkellä, heidän tarinansa eroavat aika paljon toisistaan.
Kuka puhuu totta? Eivätkö kaikki puhu omaa totuuttaan. Kertomus kolarista on varmasti jokaiselle sen oman totuuden mukainen. Sellainen, miten itse sen muistaa. Kertomus alkaa muuttua vasta, kun kolarissa olleet ihmiset kuulevat toistensa tarinat. Toisen auton kuski kertoo, että näki metsän reunassa peuran, ja huomio kiinnittyi siihen. Pian jokaisen tarinassa on todennäköisesti yhtenä osapuolena metsän reunassa ollut peura.
On vaarallista julistaa jokin asia valeeksi, mutta vielä vaarallisempaa on julistaa jokin asia absoluuttiseksi totuudeksi.
Totuus on täysin kiinni siitä, kenen mielipidettä kysytään ja millainen on mielipiteen kertojan suhde itse tapahtuneeseen sekä koska tapahtuma on tapahtunut. Mitä pidempi aika tapahtumasta on, sitä todennäköisemmin kertojan muisti on täydentänyt muistoa helpommin muistettavaksi tarinaksi.
Kirjat, elokuvat, TV-sarjat ja esimerkiksi pelit tarjoavat kaikki oman virtuaalitodellisuutensa. Yleensä nämä virtuaalitodellisuudet tuntuvat enemmän todelta kuin “oikea” todellisuus. Se johtuu siitä, että nämä virtuaalitodellisuudet on valmiiksi muovattu tarinamuotoon, joten ihmisen on helppo muistaa tapahtumat ilman, että muisti joutuu täyttämään rakoja.
Todellisuus on aina henkilökohtainen. Ennen kuin syytät toista ihmistä valehtelijaksi, yritä astua hetkeksi hänen saappaisiinsa ja nähdä tilanne hänen näkökulmastaan. Vaikka se onkin käytännössä mahdotonta, koska elämänkokemuksenne, persoonanne ja näkökulmanne ovat erilaiset.