On trendikästä olla kiireinen. Tuntuu että mikään ei kohota ihmisen omanarvon tuntoa, kuin mahdollisuus sanoa “olen kiireinen, en ehdi”. Itsekin sorrun toisinaan sanomaan, että olen kiireinen, vaikka se ei itseasiassa pidä kovinkaan usein paikkaansa.
Opiskellessani kiinnitin huomiota muutamaan kanssaopiskelijaan. Heillä oli aina kiire. Kävimme samoja kursseja ja käytännössä saimme varsin samoja numeroita niistä kursseista. Ainakin noin keskimäärin. He puhuivat vauhdilla, jotta saivat paljon sanoja suustaan. Käytävillä he liikkuivat, jos nyt ei hölkäten, niin ainakin pikakävelyä. Kutsuimme tuota “muotikiireeksi”.
Olin silloin väärässä. Ei se ollut muotikiirettä, vaan kiire on jonkinlainen ikitrendi, kuten musta väri tai kaiken urheilusta tietäminen silloin kun on arvokisat käynnissä.
Nämä samat ihmiset kuvittelevat olevansa tehokkaita ja tuottavia. Samat ihmiset huutavat, että opintotukea pitää nostaa, koska töissä käyminen tehokkaan opiskelun ohella on mahdotonta. Samat ihmiset pyytävät lisää palkkaa, koska ovat niin kiireisiä ja stressaantuneita. En tiedä, mutta veikkaisin että nämä samat ihmiset palavat loppuun ja syyttävät työnantajaansa siitä, että heillä oli niin kiire.
Sanotaan että kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. Sitä en tiedä, mutta se on varmaa että kiireessä ei tule kuin sutta ja sekundaa. Olen itse joutunut käyttämään tähänastisen työurani aikana satoja tunteja muiden tekemien töiden korjaamiseen. Kun työt on tehty kiireessä, niin niiden laatu on yleensä parhaimmassakin tapauksessa sinnepäin.
Vielä kun huomioi omien virheiden korjaamiseen kuluneen ajan, olen käyttänyt valtaosan ajastani virheiden korjaamiseen. Sen myönnän ihan suoraan, että itselleni virheitä tulee, vaikka työtä ei edes tekisi kiireellä.
Tehokas työnteko on sitä, että keskittyy työhön. 100% keskittyminen vaatii yleensä kaiken muun sulkemista ulkopuolelle. Testasin tätä konkreettisesti tekemällä käytännössä samat työt kahdessa paikassa: hälyisässä ja keskeytysten täyteisessä toimistoympäristössä sekä kotona täysin keskeytyksettä.
Toimistossa töiden tekeminen tapahtui kiireellä, koska tiesin että keskimääräisen työpäivän aikana keskeytyksiä tulee kymmenkunta. Jokainen keskeytys katkaisee ajatuksen juoksun ja pakottaa ainakin hetkeksi tekemään paria asiaa samaan aikaan.
Kotona tapahtunut työ tapahtui ilman keskeytyksiä. Noh, ainakin melkein. Kerran puhelimeni soi ja puhelu oli sen verran tärkeä, että siihen oli pakko vastata. Muuten sain istua rauhassa omassa toimistossani, ja keskittyä töiden tekemiseen.
Olin kokemuksesta arvioinut, että töiden tekemiseen menee koko päivä. Toimistolla arvaukseni oli täysin maalissa. Sain työni tehtyä hieman ennen neljää, kun olin aloittanut kahdeksan jälkeen.
Kotitoimistolla arvioni heitti todella pahasti. Sain työni valmiiksi ennen lounasta, aikaa meni noin kolme ja puoli tuntia.
Toinen merkittävä ero oli työn laatu. Toimistolla kiireessä tekemääni työtä jouduin korjaamaan seuraavana päivänä ja siihen meni aikaa vielä pari tuntia. Kotona tekemäni työn katsoin läpi ja korjasin muutaman kirjoitusvirheen. Aikaa korjaamiseen meni 15 minuuttia.
Kumpana päivänä olin tehokkaampi? Tein saman määrän töitä. Kiireessä kokonaisaika oli noin 8.5-9 tuntia, en juuri nyt muista kuinka pitkän lounastauon pidin ja kuinka paljon aikaa meni keskeytyksiin, mutta arvio osunee kohdalleen. Vastaavasti rauhassa töitä tehdessäni ja keskittyessäni, työhön kuluin aikaa hieman alle neljä tuntia.
Rauhassa ja keskittymällä tehden minulla jäi vielä puoli päivää aikaa tehdä muita töitä. Vastata sähköposteihin, pitää taukoja ja ladata akkuja seuraavaa keskittynyttä slottia varten.
Kaiken muun hyvän lisäksi olin työpäivän jälkeen energinen ja varsin rentoutunut. Kun yleensä kiireen täyttämän päivän jälkeen on veto pois ja ilta menee rentoutuessa.
En tiedä oliko kiireisimmillä kanssaopiskelijoilla “hyvä opiskeluaika” ja miten he sitä tulevaisuudessa, tai nyt muistelevat. Sen ainakin voi omalta osaltani sanoa, että vietin nelinkertaisen määrän aikaa vapaalla ja valmistuin puoli vuotta aikaisemmin kuin yksikään tähän “kiirehtijöiden” ryhmään laskemani.
Tämän lisäksi kävin töissä käytännössä täyspäiväisesti, poislukien ensimmäinen opiskeluvuoteni. Tarkoitukseni ei ole nostaa omaa häntääni täydellisenä ihmisenä, sitä en varmasti ole. Tarkoitukseni on vain kertoa omasta kokemuksestani siitä, miten asiat voi tehdä tehokkaasti, ilman että on kiireinen.
Tärkeämpää kuin yksikään luento tai tentti korkeakoulussa, olisi ymmärtää mitä eroa on tehokkuudella ja kiireellä. Jos olet kiireinen, et todennäköisesti ole tehokas. Vielä suuremmalla todennäköisyydellä et osaa hommaasi.
Tottakai, aina on tilanteita, joissa sinulla on oikeasti liikaa töitä. Mutta nämä ovat poikkeustapauksia, ja poikkeuksilla ei ole merkitystä isossa kuvassa.