Katselin viime viikonloppuna Yle-Areenasta dokumentin yhdestä suuresta esikuvastani, Gösta Sundqvistista. Dokumentti löytyy muuten vielä hetken aikaa täältä, suosittelen suuresti.
Gösta puhui ko. dokumentilla paljon itsestään ja omista prosesseistaan. Mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin kohta oli kun Gösta puhui tarinoista. Hän ihmetteli sitä miksi ei voi pelleillä ja laskea leikkiä ja mitä vaarallista on valehtelussa. Gösta piti itseään eräänlaisena Pinokkiona, joka laskee kaiken leikiksi. Hyvä juttu saa olla vaikka valhetta, kunhan se on hyvä juttu.
Ihmiset, jotka kertovat parhaat jutut, puhuvat harvoin totta. Tai hyvä tarina on usein osittain totta, mutta tarinaa on lihotettu sopivasti keksityillä tai ainakin liioitelluilla osioilla.
Elämä on yleensä ihan saatanan tylsää. Kenellekään ei tapahdu niin uskomattomia juttuja, että ne sellaisinaan olisivat hyviä tarinoita. Pieni valehtelu, liioittelu tai totuuden muuntelu ei vahingoita ketään.
Tämä luonnollisesti niin kauan kun kerrotaan fiktiivistä tarinaa, jonka tarkoitus on olla vain hyvä tarina. Jos tarinalla pyritään kertomaan totuus, niin silloin sen olisi hyvä olla myös totta.
Kun ihminen kertoo tarinaa, hän joutuu luomaan uutta.
Kuuntelemalla ympäristöään ja muiden ihmisten juttuja, uuden keksimisestä tulee helpompaa. Tai eihän se enää ole uutta, vaan kierrätettyä ja muusta yhdisteltyä.
Tarinassa tärkeintä on se, että kuulijaan kolahtaa jollain tavalla. Ei kuulijaa kiinnosta kolahtaako tarina siksi että se on täysin totta, osittain keksittyä tai lainattua joltain muulta. Ei minua ainakaan kiinnosta.
Ihmisen mieli ajattelee tarinoina. Tarina on helpompi muistaa kuin yksittäiset muistot. Mitä parempi tarina, sitä helpompi se on muistaa.
Gösta Sundqvistin kyky kertoa tarinoita oli käsittämätön. Miehen itsensä mukaan tarinat, sekä kappaleisiin, että radio-ohjelmiin, syntyivät ympäriltä kuulluista jutuista.
Omaan sielunmaisemaani Göstan tarinat ovat aina sopineet paremmin kuin hyvin. Olen viettänyt useita iltoja yksin kuunnellen Leevi and The Leavingsin musiikkia. Olen viettänyt kymmeniä tunteja kuunnellessa koe-eläinpuiston lähetyksiä. Koen myös saaneeni hyvin paljon apua omaan tarinankerrontaani, sekä maailmankuvaani Göstan tuotoksista.
Gösta Sundqvist olisi täyttänyt tässä kuussa 60 vuotta.
Hänen jättämänsä perintö on valtava, ainakin itselleni. Minulla ei ole koskaan ollut ketään julkisuuden henkilöä, jonka haluaisin tavata. En ole koskaan pyytänyt nimikirjoitusta keneltäkään. Göstan olisin halunnut tavata.
Olisin halunnut keskustella hänen kanssaan tarinankerronnasta ja uuden luomisesta. Ennen kaikkea siitä, miten tuotetaan hyviä tarinoita kymmeniä vuosia ilman että tarinoiden laatu kärsii.
Olisin halunnut päästä hänen päänsä sisään ja tietää miten kaikki tarinat ovat oikeasti syntyneet.
Nyt joudun hakemaan apua kerrontaan Göstan luomista tarinoista.