Maailma on paljon valoisampi paikka, kun on hyvä mielikuvitus. Ja kun sitä ennen kaikkea uskaltaa käyttää ja ruokkia.
Mielikuvitukseni on aina ollut varsin hyvä, ainakin näin objektiivisesti sanoen. Lapsena minulla oli todella harvoin tylsää.
Olen nähnyt itsestäni kotivideon, jossa olen oman arvioni mukaan 4-5 vuotias. Olemme vierailulla perhetuttujemme luona ja touhuan sohvalla. Lauleskelen jostain saunaan menevästä sammakosta, leikissäni sammakkona on oma käteni.
Mielikuvitukseni on aina toiminut niin, että se suoltaa tarinoita. Mieleni rakentaa kausaliteetteja eri tapahtumien välille, koska näin mielikuvitukseni tuotteista tulee uskottavampia.
Vietin ala-asteikäisenä kesäisin paljon aikaa isovanhempieni mökillä Suomenniemellä. Mökillä ei oikeastaan ollut mitään tekemistä. Silloin tällöin sain jotain puuhaa kuten kalastaminen, lautojen kantaminen tai risujen polttaminen.
Täytin noiden aktiviteettien välit ja itse aktiviteettien tylsät kohdat, kuten soutamisen, omilla tarinoillani. Veneessä kehitin tarinan joessa pinnan alla asuvasta majavasta, joka kaataa veneitä. Tarinan kipinöinä toimivat joessa ollut majavien pato, sekä pohjassa olevat kivet ja vanhat tukit, jotka aina silloin tällöin raapaisivat veneen pohjaa.
Tarinani oli niin uskottava, että en enää uskaltanut katsoa veteen, koska pelkäsin näkeväni tuon majavan. Majavaahan en siis koskaan ole nähnyt luonnossa.
Oma suosikkitarinani syntyi eräänä juhannuksena kun poltimme kokkoa. Olimme kasanneet ison kasan risuja nuotioon ja isoisäni oli tuon nuotion sytyttänyt. Kun istuin kokon vieressä ja katsoin sen palamista, niin kuvittelin sen olevan Roope-ankan rahasäiliön. Korkeimman oksan kärjessä nökötti itse Roope.
Muistan luoneeni useita tarinoita siitä, miten tuohon tilanteeseen oli päädytty. Sanottakoon nyt hieman taustaksi, että luin erittäin innokkaasti Aku Ankkaa, sekä taskukirjoja.
“Truly wonderful, a mind of a child is” -Yoda
Aikuisena mielikuvistustani ovat ruokkineet erityisesti videopelit, mutta luonnollisesti myös TV-sarjat, elokuvat ja kirjat.
Olen huomannut, että minun on vaikea käsitellä irrallisia asioita, ilman taustatietoja. Pelkät luvut eivät kelpaa minulle, vaan pyrin löytämään syitä lukujen takana ja muodostamaan faktoihin perustuvan tarinan lukujen taustalle.
Liian usein aikuistumiseen kuuluu mielikuvituksen tappaminen. “Kasva aikuiseksi!” -käsky sisältää usein mielikuvituksen tappamisen ja sen niin sanotun aikuistamisen. Usein tämä näkyy paitsi huumorintajuttomuutena, myös kyvyttömyytenä muodostaa tarinoita.
Moni asia muuttuu, kun kasvaa lapsesta aikuiseksi, pääasiassa siksi että velvollisuudet lisääntyvät. Aikuiseksi kasvaminen ei tarkoita mielikuvituksen tappamista. Ainakin minulle se tarkoittaa myös sitä, että lapsenmieli pitää pystyä säilyttämään myös aikuisena.
Pelaan videopelejä, luen kirjoja, luen sarjakuvia, katson TV-sarjoja, katson elokuvia, kuvittelen, unelmoin ja tarinoin. Odotan jo innolla, että pääsen elämään uudelleen lapsuuteni eeppiset Lego-taistelu oman poikani kanssa.
Elämä on paljon valoisampi, kun sitä ei ota niin ryppyotsaisesti.