Ammattimaisuudesta ammattilaiseksi

professional

Ammattilaisuus on sitä, että saat palkkaa siitä mitä teet. Markkinoinnin ammattilaiselle maksetaan palkkaa markkinoinnista ja palkka on sen kokoinen että sillä tulee toimeen. Yksinkertaista.

Ammattimaisuus puolestaan on sitä, että tekee työnsä ammattimaisesti, vaikka siitä ei maksettaisi ammattilaisen korvausta. Suuri osa suomalaisista juniorivalmentajista, lajista huolimatta, voi toimia ammattimaisesti, vaikka eivät ammattilaisia olekaan.

Ammattilaiseksi pääseminen vaatii yleensä ponnisteluja. Päästäkseen ammattilaiseksi missä tahansa urheilulajissa, on tehtävä tuhansia tunteja töitä harjoittelun parissa. Lisäksi tarvitaan hieman onnea. Samoin ammattilaiseksi pääseminen missä tahansa “normaalissa” ammatissa vaatii ainakin koulunkäyntiä, joskin tuntimäärä on yleensä paljon pienempi.

Vaihtoehtoisesti ammattilaiseksi voi päästä kovalla työnteolla myös “normaalissa” ammatissa.

Ammattimaisuus sen sijaan vaatii osaamista. Pitää ainakin periaatteessa tietää miten kyseisessä ammatissa pitäisi toimia. Pitää olla ymmärrys siitä, mitä pitää tehdä, jotta työn jälki olisi ammattimaista.

Onkin tietyllä tapaa paradoksaalista, että ammattilaiselta vaaditaan harvoin ammattimaisuutta.

Amatöörit tai “ei-ammattilaiset” ovat oman kokemukseni mukaan erittäin hyviä tekemään asiat ammattimaisesti. Tämä siis ainakin silloin, mikäli toiminnan taustalla on unelma päästä ammattilaiseksi.

Ongelma tuleekin vastaan, kun ammattilaiset ovat yleensä saavuttaneet jo unelmansa. He saavat palkkaa siitä mitä halusivat tehdä, mutta heidän ei tarvitse enää tehdä töitä niin ammattimaisesti kuin ennen. Ovathan he nyt ammattilaisia ja sen statuksen menettäminen on vaikeampaa kuin sen säilyttäminen.

Unelma ammattilaisuudesta on vaarallinen ja valheellinen. Ymmärrän sen periaatteessa. Nuoret urheilijanalut haaveilevat ammattilaisuudesta, mutta todelliset huiput syntyvät ammattimaisella toiminnalla, joka ei lopu ammattilaisuuteen.

Jääkiekkoilija Marko Jantunen kertoi 30.9.2016 Radio Rockin haastattelussa(linkki vain rockin “podcast”-sivulle, koska en keksinyt miten saisin suoraan haastatteluun) mielestäni osuvasti, että NHL-uran kariutuminen harmittaa. Jantusen sanojen mukaan NHL-ura jäi kolmen ottelun mittaiseksi, koska ei tehnyt riittävästi töitä päästyään Pohjois-Amerikkaan.

Moni opiskelija tavoittelee oman alansa ammattilaiseksi. Kun saavutetaan se ensimmäinen “koulutusta vastaava” työpaikka, on tavoite tai unelma saavutettu. Kuinka moni asettaa uuden tavoitteen? Kuinka moni lähtee tavoittelemaan oman alansa huippua? Tai edes ammattimaista toimintaa? Ja vielä tärkeämpi kysymys on: kuinka moni työnantaja vaatii oikeasti ammattimaisuutta palkkaamisen jälkeen?

Ammattimaisuus lähtee mielestäni seuraavista asioista:

  1. Suunnittele mitä teet
  2. Tee suunnitelman mukaan
  3. Arvioi mikä onnistui ja mikä epäonnistui
  4. Muokkaa suunnitelmaasi

Luonnollisesti “ylimääräinen” aika kannattaa käyttää sisällön opiskeluun, jotta parempien suunnitelmien tekeminen on helpompaa ja ylipäätään mahdollista.

Tekemällä asiat ammattimaisesti saavutat ennen pitkää ammattilaisuuden. Tärkeintä siinä vaiheessa on jatkaa asioiden tekemistä ammattimaisesti.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.