Olen saanut viettää vapaa-aikani viimeset seitsemän ja puoli kuukautta pientä poikalasta seuraten. Aikaa tähän on tietenkin ollut liian vähän, mutta samalla se aika on ollut erittäin opettavaista.
Suurin osa tuosta ajasta on kulunut hämmästelyyn siitä, miten nopeasti ihminen kehittyy.
Tässä kolme isointa asiaa, jotka pienen ihmisen alun seuraaminen on minulle opettanut ja joista jokainen voisi oppia ottaa.
1. Epäonnistumisia ei tarvitset pelätä
Pieni lapsi epäonnistuu satoja, ellei tuhansia kertoja yrittäessään oppia uutta. Ensin opetellaan lelun siirtämistä kädestä toiseen. Kun lelu on kolahtanut nenään 50 kertaa, alkaa homma sujua. Konttaamaan opetellessa nenä tulee kipeäksi sen osuessa lattiaan satoja kertoja, ennen kuin pääsee eteenpäin. Kun lapsi opettelee seisomaan tukea vasten, ei se onnistu ennen kuin pää lyödään tukeen useita kertoja. Kun se vihdoin onnistuu, tullaan siitä tuelta alas takaraivolleen tai naamalleen hyvä tovi ennen kuin tasapaino on kehittynyt.
Pieni lapsi ei kuitenkaan lannistu. Kun tuelta tullaan naama edellä päin pöydän jalkaa, niin viiden minuutin itkun jälkeen kiivetään jo uudestaan.
Jokainen aikuinen voisi oppia tästä. Epäonnistumiset eivät ole maailmanloppu. Niitä tulee elämässä todennäköisesti enemmän kuin onnistumisia. Tärkeintä on epäonnistumisen jälkeen jatkaa yrittämistä ja nousta uudelleen ylös.
Vaihtoehto epäonnistumiselle on yrittämättä jättäminen. Silloin varmaa on, että ei epäonnistu, mutta varmaa on myös ettei voi onnistua.
2. Kipu on korvien välissä
Pieni lapsi kolhii itseään niin paljon että heikompaa hirvittää. Tälläkin hetkellä pojalla on poskipäässä mustelma, otsassa kuhmu. Se, kuinka paljon mustelmat ja kuhmut sattuvat, riippuu kuitenkin täysin tilanteesta. Kun lapsi tavoittelee pöydän reunalla olevaa kaukosäädintä ja tulee kaukosäädin kourassa naamalleen lattialle, ei otsaan tulleesta kuhmusta tule edes itkua.
Kun päivän viideskymmenes konttausyritys päättyy isän edessä siihen että otsa on TV-tason kaapinovessa, voi pienet itkut jo tirauttaa.
Joskus suuren palkinnon saaminen vaatii hieman kipua ja uhrauksia. Joten niitä pitää oppia kestämään ja tunnistamaan ne tilanteet, joissa kipu on toissijaista.
3. Uteliaisuus on avain oppimiseen
Lapsemme oppi ryömimään jahdatessaan koiraamme. Konttaaminen alkoi kun isän puhelin oli tavoitettavalla korkeudella. Pystyasentoon pyrittiin kun lehtikorissa oli kivan väristä roskapostia.
Uudet ja jännät asiat ohjaavat lapsen kehitystä. Kun lapsi näkee jotain mielenkiintoista, hän pyrkii kaikin keinoin sitä kohti. Kun pöydällä on kivan värinen maljakko, lapsi pohtii miten sinne pääsee ja opettelee tarvittavat taidot sen saavuttamiseen.
Liian moni ihminen keksii tekosyitä miksi ei voi saavuttaa haluamaansa. Harva pohtii mitä saavuttaminen vaatii ja vielä harvempi ryhtyy toimeen.
Mitä jos ottaisimme oppia lapselta ja ryhtyisimme tekemään töitä tavoitteidemme eteen? Jonain päivänä saattaisimme jopa saavuttaa ne.
Lapsemme oli ollut syyskuusta asti kiinnostunut vahvistimesta, mutta vasta helmikuussa hän oppi riittävät taidot nappien painamiseksi ja äänenvoimakkuuden säätämiseksi. Viisi kuukautta on seitsemän kuukauden ikäiselle ikuisuus, mutta sivusta seuranneena harjoittelu on ollut säännöllistä ja määrätietoista.